Sanna Kerminen

Kun joulupukki vararikon teki

Olen vielä monella tavalla nuori, mutta riittävän vanha muistamaan edellisen syvän laman 90-luvulla. Meidän perheeseemme se osui silloin kovaa, työpaikat menivät molemmilta vanhemmilta, asunto töiden mukana. Me kylän lapset kuulimme aikuisten kuiskimia juttuja milloin kenestäkin tuttavasta, tuli tutuiksi termit käsiase, suoraanohimolle, itsemurha ja hyshysetteilapsetkuule. Vaikkei kuiskailut tietysti lasten maailmaa kamalasti muuttaneet, kun mieleen on kirkkaimpana painunut vain se, kuinka järjestäjien tehtävä oli koulun välitunneilla leikellä käsipyyhepapereita puoliksi ja kuinka jälki-istunto tai vähintäänkin rehtorin puhuttelu uhkasi sitä raukkaa, joka ei puolikkaalla pärjännyt vaan yritti viedä niitä peräti toisen saadakseen kätensä kuiviksi.

Ammattikorkeavuosinani iski pankkikriisi ja pelko tulevista seurauksista. Lamasta. Mitä, jos se tulee taas, mitä jos se vie ne puolikkaatkin käsipyyhepaperit. Vähäiset kansantaloustieteen opinnot saivat suuttumaan. Että voi herrat olla hitaita ja sokeita. Olisivat elvyttäneet silloin aikanaan ajallaan, olisi ollut vielä isällä työ ja itselläni laskettelurinteen kausikortti. Kaiken maailman käppyröistä opettajat meille näyttivät, kuinka Suomen talous kääntyi nousuun, kun elvyttäminen vihdoin alkoi vuosia myöhässä. Lupasin itselleni, että jos vain voin, estän omia lapsiani joutumasta tilanteeseen, jossa välitunnit pitää käyttää käsipyyhepapereita leikellen.

Kun tänään päivällä aloitin uutisten selaamisen, jäin miettimään, miten pieni murheeni käsipyyhepapereista oikeasti on. Siinä, missä minä muistan lapsuuteni lamavuosista alati kosteat kädet, tulee omat lapseni muistamaan sen, kuinka joulupukki teki konkurssin.

Yksi on varma. Nyt epäluuloisimmankin lapsistani täytyy uskoa joulupukkiin. Satuolennot eivät nimittäin tee konkursseja. Jos joulupukki tekee konkurssin, täytyy joulupukin todellakin olla olemassa. Varmaa on myös se, että konkurssin tehneen joulupukin tonttuarmeijalla on aika hankala pelotella lapsia olemaan kiltisti. "Siis eihän sillä mitään tonttuja voi olla, kun ei sillä ole rahaa maksaa niille palkkaa!" Ja varmaan pienenee myös tulevan joulun materialismi yleensäkin, kun joulupukilla ei olekaan enää varoja tuoda lapsille lahjoja. Jää lahjat ihan niihin ihmisten antamiin ja kas kun taas notkahtaa kotimaan kysyntä, kun leikkuri on vienyt ostovoiman.

Että sitä minä vaan, että saataisiko me joulupukki velkasaneeraukseen ja jatkamaan toimintaansa vaikkapa elvytyksen nimissä? Estihän valtiot ympäri maailmaa pankkejakin kaatumasta, kai joulupukkiin voi sen verran luottaa. Voisiko valtio ostaa joulupukin omille palkkalistoillensa pitääkseen yllä joulumaan turismia, yleistä ostovoimaa ja ennen kaikkea turvatakseen sen, ettei koko maailman lapset muista 2010-luvun Suomen lamaa siitä, kuinka joulupukki teki konkurssin.

Toinenkin on varma. Tämän uutisen myötä Suomi on maana varmasti kaikkien huulilla ympäri maailman. Sitäkö leikkauksilla tahdottiin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

90-luvun lama kosketti välittömästi rivikansalaisen arkeen. Tämä nykyinen lama on toistaiseksi ollut enemmän valtiontalouden ongelma. Jos nyt ei päästä kuiville vesille, niin sitten vasta koemme uudelleen sen 90-luvun tunnelman. Niin pohjalle ei vielä olla menty. Yksilökohtaisesti on tietysti paljon eroja.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Hyvä huomio tuo, ettei vielä olla menty niin pohjalle. Matkahan on vasta alkanut.

Rahapoliittinen liikkumavara on 90-luvun rysäykseen johtanutta tilaa vielä tiukemmin solmittu umpeen. Velkarahalla on toistaiseksi pidetty kulisseja jotenkin pystyssä.

Toinen huomioitava tekijä oli, että kun 1992 otimme oman rahapolitiikan käyttöön niin muualta maailmasta tuli vetoapua. Nyt sitä on vaikeampi nähdä juuri missään.

Päinvastoin, Kiinakin tuntuu hieman yskivän.

En vain ymmärrä, miten huonommista lähtöasetelmista, huonommilla mahdollisuuksilla ja huonommilla työkaluilla voitaisiin saavuttaa aiemmasta rytinästä parempaa lopputulosta.

Pekka Pylkkönen

90-luvulla säästöjen ansiosta lasku oli ohi parissa. Nyt on elvytetty kuin mielipuolet, noin kymmenen prosenttia valtion budjetista vuosittain, liki kymmenen vuoden ajan ja ongelmat vain syvenevät.

Jos olisimme toisillemme solidaarisia, laskisimme palkkoja tasaisemmin emmekä joustaisi vain työttömyyden kautta. Kun valtio velkaantuu ja jakaa ne velkarahat sosiaaliturvana talouteen se nostaa hintoja ja sitä myöten palkkavaateita tehden suomalaisesta tuotannosta aina vain kulpailukyvyttömämpää.

Elvytys on Suomessa varma tapa lisätä työttömien määrää.

Käyttäjän SannaKerminen kuva
Sanna Kerminen

Elvytettyhän nyt nimenomaa ei ole. Ei elvytystä ole mikä tahansa velanotto eikä etenkään velkarahan jakaminen sosiaaliturvana kotitalouksiin. Elvytystä olisi valtion investoinnit mm. rakentamiseen, ja sillähän sitä yleensä tehdään, koska rakentaminen on erityisen suhdanneherkkää. Nyt tosin tämänkin tyylin elvytyksessä on ongelmana globaalitalous, joten valtiotason sijoitukset rakentamiseen eivät enää työllistäisikään välttämättä kotimaista työvoimaa (ja kasvattaisi näin kotimaan omaa ostovoimaa, millä taas saataisiin kotimaan markkinat, jotka sakkaavat, vaikkei siitä puhuta, vetämään).

Työttömyyden kasvu ei ole rakenteellista (vaikka rakenteellistakin työttömyyttä toki on), ja sen kasvua ei näin saada pysähtymään millään leikkureilla.

Ja ne 90-luvun säästöt, niiden ansiosta romahdus oli niin syvä. säästöt olisi pitänyt tehdä jo aiemmin (silloin, kun meni vielä hyvin) ja elvytys yhtälailla aloittaa jo silloin, kun alamäki alkoi. Valtion taloutta ei pidä sotkea kotitalouteen, kun nämä kaksi toimivat päinvastoin. Kotitalous käyttää rahaa silloin, kun menee hyvin ja säästää kun menee huonosti, valtion tasatakseen luonnollisia suhdannevaihteluita pitäisi toimia päinvastoin.

Pekka Pylkkönen

Ok no olen itse samaa mieltä siitä että jos elvytetään, rahaa pitää käyttää vain tuottavuutta parantaviin investointeihin.

Keynesiläinen taloustieteesi on kuitenkin väärässä. Yleisimmin taantuman syynä on kilpailukykylama joka vain syvenee mikäli kulutusta lisätään velaksi. Ainoastaan tuottavuutta parantavat investoinnit voi hyväksyä.

90-luvun lama ei ollut numeroilla mitattuna läheskään yhtä syvä kuin nykyinen. Ja olen elänyt sen köyhissä perheessä itsekin. Eikä ollut hätäpäivää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"90-luvulla säästöjen ansiosta lasku oli ohi parissa."

Devalvaatio se oli joka auttoi tuolloin ja tulee auttaman jatkossakin kun saamme työkalun käyttöömme.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jotenkin pukin elämää olisi helpotettava, siksi ehdotan esimerkkinä seuraavia:

Tähän asti punanuttu on jakanut lahjat ilmaiseksi mikä ei kovin kannattavaa liiketoimintaa, joten lahjan saaja voitaisiin laittaa lunastamaan pakettinsa esim 2 pakettia 10 e ja 3 pakettia 13 e että jne jne.

Tai

Järjestetään hyväntekeväisyyskeräys Pukin toiminnan tukemiseksi (Rovaniemen joulupukinpaja on myös suomelle tärkeä matkailuvatti). Lisäksi jos jokainen suomalainen lahjoittaisi 10 euroa kertyisi pukille annettavaksi 54 miljoonaa.

Punanutta ei saa unohtaa, onhan hän monelle vanha lapsuuden tuttu. Monet joulut ahertanut muistuttamassa valon, yhteisöllisyyden ja antamisen sanoman ylläpitämisessä.

Käyttäjän SannaKerminen kuva
Sanna Kerminen

Kieltämättä kävi itsellänikin mielessä, että mitäs jos kerättäisiin pukkiin uskovilta lapsilta nyt pukille kolehti, omanikin saattaisivat innolla osallistua vaikkapa 2 €/lapsi. Luulenpa, että lahjoituksia tulisi ympäri maailman, että pukkiparka saisi toimintaansa jatkaa vielä tulevienkin sukupolvien riemuna.

Toisaalta taas jää miettimään, että miten tätä pukinpajaa pyörittävä firma oikein on asiansa hoitanut, kun veroveloista tässä on kyse. Turismi jumittaa, joten eikö tässä jos missä olisi valtion sekaantumisen paikka, positiivista näkyvyyttä maailmalle, kun ei annettaisi pukin ihan konkurssiin mennäkään, vaan otettaisiin valtion huomaan vaikkapa pr-arvon nimissä?

Toimituksen poiminnat